Tarkoitus oli kirjoittaa ihan kunnollinen postaus, mutta eihän siitä mitään tullut... Hajanaisia mietteitä siis seuraavaksi taas kerran.

Töihinpaluu sujui yllättävän kivuttomasti, vaikka iltaisin on kyllä hyvin kiire kotiin (mä en jää enää mitään joustotunteja kerryttämään, pah!) ja kiusaus ajaa kotimatka ylinopeutta on erittäin suuri. Suurin syy levolliseen mieleen on varmaan se, että luotan Ison Hiiren ja Mini-Hiiren keskinäiseen pärjäämiseen aikalailla täysin. (Vaikka Iso Hiiri ei pahemmin osallistunut vauvanhoitoon ollessaan itse töissä, kun oli "hieman" muutakin hommaa, puhumattakaan että hänellä olisi ollut siitä kokemusta aiemmin, niin rutiinit on hallussa ällistyttävän ihailtavan hyvin.) Tarvitsin myös ihan selkeästi jotain muuta elämää 24/7 vauvanhoidon (oikeasti, erot Mini-Hiirestä vauvavuoden aikana alun sairaala-aikaa lukuunottamatta lasketaan yhden käden sormilla... ja pisinkin niistä on ollut jotain nelisen tuntia) lisäksi, vaikka edelleen mieluummin olisin Mini-Hiiren kanssa kotona täyspäiväisesti, jos vain talous antaisi natisematta myöten. Onneksi paluu vauva-arkeen koittaa juhannuksena viimeistään, kun palaan remmiin oman (toivottavasti pitkän) kesälomani ajaksi.

Mulla on töissä (hiljaisina hetkinä) ikävä Mini-Hiirtä (hän on varsin valloittava persoona, hyvin voimakastahtoinen ja vilkas mutta tyytyväinen ja nauravainen), pitkiä aamuja, pyllypesuja (nautin kakkapyllyn pesusta varmaan eniten vauvanhoitorutiineissa ja Iso Hiiri samoin - sitä en tiiä että miks näin kieroutuneesti on päässyt käymään), nukkuvan naperon katselua ja leikkimisiä. Mulla ei ole ikävä syöttämistä (Voiko se yltiöhyvin sujuneen alun jälkeen muuttua helevetiksi? No voi, voi ja voi. Syytämme hampaita.) ja pukemis/vaunutus/rintareputus/koirantalutusrulijanssia ulkoilupäivinä (hyi että mä inhoan ulkoilua - käytän hyväkseni kaikki tekosyyt että voidaan olla sisällä ja leikkiä jotain muuta mutta koirat on silti pakko ulkoiluttaa).

Mietin että milloin pitää lapsi siirtää omaan huoneeseen nukkumaan ettei se kasva kieroon? En haluis vielä(kään). Ikävä tulis sitä mukeloa, plus en jaksais varmaan konkoilla toiseen huoneeseen antamaan tuttia kun nyt se on aikasta helppoa siitä vaan pinniksen laidan yli. Musta olis sitä paitsi outoa, että minä, Iso Hiiri ja koirat nukuttais nelisteen meidän makarissa ja Mini-Hiiri ypöyksin omassa huoneessaan.

Löysin ihanan hoitolaukun (parempi myöhään kuin ei milloinkaan). Me ollaan lähdössä Mini-Hiiren kans kahdestaan kesälomareisuun lentäen ja junalla (Ruotsissa) ja tarvitaan ainakin Brio Sing -vaunuille kuljetuspussi (onkohan tästä Stokken PramPack -jutusta mihinkään?) ettei meidän ainoat vaunut hajoa, ja just toi kunnollinen hoitolaukku matkustusta helpottamaan. Vinkkejä otetaan vastaan miten vilkkaan (en tiedä oppiiko hän kävelemään ennen reissua...huoh... mutta sylissä ei viihdy paikallaan missään) lapsen kans mennään puolentoista tunnin lento mahdollisimman jouhevasti - menolento on päivällä ja paluu keskellä yötä. Ja ei lennetä Helsinki-Vantaalta vaikka määränpää onkin Arlanda.

Ja... ööö... ainiin. Kysyin Mini-Hiiren ylimääräisellä lääkärineuvolakäynnillä (olenko joskus sanonut että meidän neuvolassa on upea palvelu?) miten me edetään Mini-Hiiren sisaruksen kanssa. Sitten kun on vuosi taas yritystä täynnä, niin menen gynetarkastukseen neuvolalääkärille ja hän laittaa sieltä lähetteen naistentautien polille. Koska lapsettomuuden syy on mun endometrioosi, niin onneksi ei enää tartte kokeilla Teroluteja tai Clomifenia tai tehdä mitään tutkimuksia (jos vaan kuukautiset pysyy säännöllisinä - sivuhuomautuksena muuten että vuotomäärät on alkaneet kohtuullistua mutta myöskin pistoskivut palata, vielä ei kuitenkaan puhuta mistään oikeista kivuista vaan pikemminkin kivun aavistuksista). Mennään varmaan suorinta tietä sit IVF-jonoon, jeah. Nyt on siis puoli vuotta yritetty enempi vähempi joten hoitoihin sitten ehkä joskus enskeväänä päästään aikaisintaan. Enkä tosiaankaan usko luomuihmeeseen, vaikka toki sellanen otetaan avosylin vastaa jos kohdalle osuu.

Nyt nukkumaan.

Hyvä artikkeli endometrioosista Kauneus&Terveys -lehdessä: Endometrioosi on kipeä juttu (Tähän törmäsin Facebookin endometrioosiryhmässä.)

Mullahan pistoskivut kaikkosivat keisarileikkauksen jälkeen, koska kohdun takaa poltettiin endometrioosipesäkkeet leikkauksen yhteydessä pois, eli ne eivät enää vuoda vatsaonteloon. Tilalle tuli sitten hirvittävän kivuliaita kramppeja, mutta ne onneksi talttuvat Buranalla ja Para-Tabsilla, toisin kuin nuo pistoskivut. Nyt tosin on alkanut välillä tuntua kylkipistosta ennen ovista ja ihan satunnaisesti hartiapistosta eli eiköhän se endo sieltä taas kohta aktivoidu. Kuukautiset olivat viimeksi jo niukemmat (tähän saakka on ollut ihan hirveetä, kuukupin tyhjennystä parin tunnin välein kun tulee yli) ja tietysti toivon että niukentuisivat vielä vähäsen ja voisin elää normaalimmin myös "niinä päivinä kuukaudesta". Muutenhan kierto on suht samanlainen kuin ennen raskautta, vajaa 30 päivää jos ovis tulee ajallaan (kp17-21). Oviksen ohimenon tunnistan jo ilman mitään testejä, etukäteen vuodosta ja siitä että "luonto ajaa tikanpojan puuhun" makuuhuoneessa ja jälkikäteen mm. tissien kipeydestä.

Töihinpaluuni häämöttää parin viikon päästä (voehan vittu, vastahan mä jäin lomalle vajaa vuos sitten). Mini-Hiiri jää Ison Hiiren kanssa kotiin alkukesäksi, minä jatkan puikoissa heinäkuun ja Iso Hiiri vielä elokuun joten Mini-Hiiri menee hoitoon vasta syyskuussa kun biologistakin (korjattua) ikää on jo yli vuosi. Hoitopaikka on siellä "puolitutulla" yksityisellä perhepäivähoitajalla, jonne onkin käyty jo tutustumassa - ihanaa kun voi rauhassa Mini-Hiirikin tutustella koko kesän uuteen paikkaan ja hoitotätiin!

Ajattelin vielä kirjoittaa muutakin, mutta enpähän ehtinyt kun Mini heräs. Paljon on ajatuksia pyörinyt päässä äitiydestä ja kaikesta nyt kun tämä vauvavuoden ympyrä vähän niin kuin sulkeutuu... Mutta ehkä aktivoidun täällä (tai jopa uudessa blogissa) enempi kunhan sinne töihin menen turhautumaan.

PS. Jahah, mulla on edelleen se synnytyskertomuskin kirjoittamatta - mahdankohan muistaa edes enää mitään fiiliksiä kun on mennyt jo kohta vuosi... itse synnytyksen kulku nyt ei mitenkään erikoinen ollut kun oli kyse suunnitellusta sektiosta

Kp1. Tulihan se sieltä. Aika ihmeellisen junnailevasti alkoi menkat parin päivän tiputtelulla, mutta koska kävin tänään apteekista hakemassa sen raskaustestin, niin tietysti hanat aukes saman tien. Nyt on sitten vastaavia tilanteita varten testit (pari Predictoria vaikken niistä oikein tykkääkään) jo valmiina kaapissa. En tosin kyllä oleta ihan heti niitä tarttevani.

Kävi siis niin kuin oletinkin, että sairauden (tai varmaankin lapsen sairastelun aiheuttaman stressin - se on muuten jännästi erilaista kuin minkään muun asian takia tuntemani stressi, jotenkin sitä vaan jännästi pysyy toimintakykyisenä eikä ahdistu kun asiat pitää vaan hoitaa toisin kuin jossain toisarvoisemmissa stressin aiheissa) vuoksi ovulaatio myöhästyi ja oikeasti mun ovis oli silloin kun menkkojen olis pitänyt normaalisti alkaa. Siinä sitten sekoitin normaalit loppukierron oireet raskausoireiksi, tietenkin. Tosi hämäävä kyllä on tämä suun kuivuminen (kuivaa edelleen) koska vastaavaa olen kokenut vain silloin kun olin Mini-Hiirestä raskaana, silloinkin suun kuivuus jäi synnärille vaikka muu kuivuus jatkuikin. No, opittiinpa tästäkin jotain.

Olen miettinyt, että missähän vaiheessa sitä luovutaan hoitopöydän käytöstä vaipanvaihdossa? Kai tämäkin on niitä asioita jotka vaan sitten hoksaa kun hoitopöytä ei enää oman lapsen kans toimi.

Toinen juttu mitä kaipailen, on sellainen vauvan hoitolaukku, tai jonkinlainen paljon taskuja sisältävä "pussukka", joka mahtuis reilunkokoiseen olkalaukkuun. Olen alkanut kyllästyä raahaamaan montaa kassia mukana (plus turvakaukalo) nyt kun on useamman kerran viikossa jotain pakollista menoa eikä Mini-Hiiri tartte enää ihan niin paljoa romua mukaan kuin pikkuruisena vauvana. Itse en tykkää ajatuksesta että mun tavaroiden pitäis olla vauvan hoitolaukussa kun mennään johonkin, vaan mieluummin niin päin että vauvan hoitotarvikkeet sais jotenkin näppärästi tarvittaessa esim. mun (tai kenen tahansa) olkalaukkuun mukaan. En ole sitä tyyppiä joka vaihtaa laukkua asusteena vaan käytän samaa laukkua niin kauan et se hajoo, ja mun lompakko ym. mukana kulkevat tavarat on yleensä aina olkalaukussa valmiina lähtöön. Tuntuis hömelöltä siirrellä omia tavaroita hoitolaukkuun tai sitten vauvan tavaroita jatkuvasti omaan laukkuun ja pois (jos ne ei siis ole erillisessä hoitolaukkupussukassa). Kaikesta sitä keksiikin ongelman...

Kp39 / 30, ojp ei hajuakaan.

Pakko tulla nyt tänne ihmettelemään asiaa, kun Täti Punainen vain viipyy ja viipyy, viikon jo myöhässä, reilunkin. Olen kehitellyt itselleni jo melkoisen kasan valeraskausoireita (mm. kipeät tissit, menkkamaiset krampit, hattarainen pää ja kuiva suu). Mutta en uskalla testata (kaikki lapsettomuustaustaiset tietää miten inhottavalta se nega tuntuu - mieluummin odottelen vuotoa jota ei näy eikä kuulu). (Enkä toisaalta jaksa lähtä Mini-Hiiren kans apteekkiin vain tämmösen asian takia.)

Olen melko varma, että ovis vaan on ollut myöhässä tässä kierrossa, kun sairastettiin kaikki porukalla RS-virus, mikä oli melko stressaavaa. Sen vuoksi vietettiin Mini-Hiiren kanssa muutama päivä sairaalassa (just silloin "normi-oviksen" aikoihin) joten edes teoreettista mahdollisuutta raskautua ei pitäis olla. Tai sellainen häviävän pieni ehkä, joka nyt olis aika naurettavaa tällä historialla. Jospa tänne kirjoittaminen avais hanat ja houkuttelis tädin paikalle.

Olishan mulla paljon muutakin kirjoitettavaa, mutta en ehdi ikinä! Ja nyt pitää mennä kun Mini-Hiiri huutelee vaunuista heräämisen merkiksi.

Iso Hiiri palasi takaisin töihin ja me jatketaan Mini-Hiiren kanssa muodikkaasti kotoilua. Syyspuolella mä olin kauhean alamaissa ja jatkuvasti itkuinen, mutta nyt jostain syystä edes PMS ei saanut mussa uinuvaa itsesäälihirviötä heräämään. Liekö nyt vasta nuo raskaus- ja imetyshormonit hellittäneet otteensa? Pitenevä päiväkö nostaa mielialaa vai edessä häämöttävä vastapaino kotiarjelle (eli ne kammoamani työt)? Vai nytkö vasta alan päästä sinuiksi kaiken viime vuoden aikana tapahtuneen kanssa ja soljahtaa luontevammin äidiksi? En tiedä mutta helpompaa on enkä valita siitä, on vaan hauskaa kun on välillä hauskaa. Ja alan tajuta Mini-Hiiren viestintääkin vähän enemmän eli vähemmän arvailua ja enemmän tietoa mikä milloinkin olisi asiana neitillä.

Mini-Hiiren päivähoitoasiatkin järjestyivät ihan yhtyllättäen niin hyvälle tolalle, etten voi kuin olla iloisen kiitollinen: sillä suositellulla meille sopivalla yksityisellä hoitajalla vapautuu juuri sopivasti paikka syksyllä, ja hintakin tulee kunnallista hoitoa edullisemmaksi vaikka luulin muuta. Vielähän tässä on toki aikaa mennä asioilla jollain omituisella tavalla pieleen, mutta jospa nyt en murehtisi sitä. On onneksi olemassa myös varasuunnitelma B eli kunnallinen päivähoito, vaikka se tietäiskin rahanmenoa ja ylimääräistä puljausta autojen ja aikataulujen kanssa.

Mini-Hiirellä on ihan oma yksityinen päiväkirja muualla (mietin sen avaamista rajatulle yleisölle mutta luultavasti se jää vaan Hiiriperheen omaksi arkistoksi), joten tänne en siksikään paljoa hänestä kirjoittele vaikka hän onkin maailman ihanin, taitavin ja suloisin lapsi (tietenkin meidän mielestä on). Jotain pientä kumminkin...

Nyt harjoittelemme rakeisempien 8kk soseiden syöntiä, kun alkaa jo valikoima olla tylsä noissa 4-5kk purkkisoseissa. Meillä ei siis ole tehty itse soseita eikä varmaan tulla tekemäänkään, jopa puurot ostan valmiina tetroissa. Laiska mikä laiska. "Kotimaisia" Bonaa ja Pilttiä pääasiassa syödään, Muksu-soseet on yllättävän usein tehty ulkomailla (vaikka ne puurot ja vellit onkin kotimaista Valion tuotantoa) ja olen vähän ennakkoluuloinen erityisesti lastenruokien kohdalla. "Erikoisemman" merkkisiä soseita ei meidän Cittarista edes saa. Maitoateriat on jo viikkokausia olleet historiaa (siirryimme äidinmaidonkorvikkeesta vieroitusvalmisteeseen, Nannia siis edelleen), kun siirsin hedelmäsoseet välipalaksi maidon sijaan (loppui se syönnin kanssa kiukuttelu kun ei ole enää makiaa jälkiruokaa tiedossa...). Pikkuisia sosepurkkeja kuluu päivässä - ööh - neljä (tai sit yksi iso ja 2,5 pientä) ja lisäksi puurot ja vellit päälle. Hampaita ei vielä ole (vaikka "tietäväisemmät" on povanneet niitä jo useamman kuukauden kun neitimme puree tavaroita ja kuolaa), joten hieman pitää noita kaupan "isojen tyttöjen" soseita muhentaa harjoitteluvaiheessa, että pieni suu tottuu sattumiin.

Nykyrytmimme:

• herätys klo 8
• aamupesut
• aamuvelli (150-200ml) klo 8:30
• leikkiä ja touhua (ja äiti peseytyy/pukeutuu)
• aamupäikkärit (30min) klo 10 sisällä (äiti syö aamupalan)
• lounas (liha/kala/kana/kasvissose 1 iso prk, maito 50ml) klo 11, ulkoilu (koirien pissilenkki)
• päikkärit (2,5-4 tuntia) klo 12-15 ulkona vaunuissa (äiti syö lounaan ja siivoaa talon)
• välipala (hedelmäsose 1 pikku prk, maito 50ml) klo 15:30, leikkiä ja touhua (iskä ja äiti syö päivällistä)
• päivällinen (liha/kala/kanasose 1 pikku prk, kasvissose 1/2 pikku prk, maito 50ml) klo 17, leikkiä ja touhua
• iltapäikkärit (30min) klo 19 sisällä (äiti valmistelee seuraavan päivän vaatteet / lääkkeet / ruoat), leikkiä ja touhua
• iltapesut tai kylpy klo 20
• iltapuuro (100-200ml, maito 50ml) klo 20:30, iltasatu (iskän kanssa)
• unilla viimeistään klo 21 (yöunia nukutaan 10-12 tuntia muutamalla tutitteluheräilyllä)

Testattiin (vihdoin) Mini-Hiiren kanssa pikaseen myös kestovaippoja. Vanhempien äitiyspakkausten Imse Vimset on jo vähän liian pieniä enkä saanut niitä puettua. Myöskään sitä viime vuoden pakkauksen mukana tullutta kuorivaippa/imu systeemiä en saanut viritettyä pyörivän Mini-Hiiren ylle - tässäkin vissiin olis pitänyt ensin harjoitella silloin kun lapsi oli vielä vähemmän aktiivinen hoitopöydällä Äitiyspakkauksen mukana tulleita AIO-kestoja meillä on kaksi (kiitos tuhannesti vakkarilukijalleni Annulille) ja se osoittautui parhaaksi näistä vaihtoehdoista Mini-Hiiren päällä, oli helppo pukea, eikä falskannut lyhyillä päikkäreillä tai leikkiessä ihan normaalilla vaihtovälillä. Pari haastetta kuitenkin on: Kun hoitopöytä ei ole kylppärissä, niin kakkavaipan sisällön huuhteleminen pyttyyn ei ole ihan yksinkertaista, vaikka onnistuisi varmaan jotenkin "yksikätisenä". Mini-Hiiri ei tykkää kun pissavaippa ei tunnu kuivalta peppua vasten vaan alkaa kitistä ja kätistä eli tietäis sitä, että myös pissavaipat olis vaihdettava useammin. Pissavaippojen kuivatus ennen pyykkäystä vois olla haasteellista, koska nykyään meillä pestään vauvapyykkiä noin kerran viikossa ja toiveissa olis ettei vaippapyykkiäkään tarttis pestä kuin pari kertaa viikossa (ja märät vaipat kolme päivää pyykkikorissa ei ole hyvä idis). No, ehkä meistä tulee jotain osakestoilijoita, jos saan nuo haasteet ratkaistua, tai sitten ei.

Manduca on nyt päivittäisessä käytössä, kun Mini-Hiiren kans vihdoin ehditään valoisan aikana ulkoilla sen verran, että käytetään yhdessä koirat pissalla ennen päiväunia. Vauvatukea en käytä enää ollenkaan (toppapuvun kanssa ihan mahdotonta) joten päällepukeminenkin on nyt helpompaa kuin silloin ihan pikkuisena, ja ehkä harjoituskin auttaa vähän (silti musta tuntuu välillä että ne mun hihnasäädöt on ihan päin pyllyä kun olkahihnat valuu mut en mä sitä paremminkaan saa kun Mini-Hiiri on toppamötikkä). Mini-Hiirtä vähän ärsyttää, kun se ei näe sieltä Manducasta oikein paljon mitään - siks olis kiva jos jotain vastaavaa (siis reppu, ei liina) keksittäisiin, jossa vois "ergonomisesti" kantaa lasta myös naama kulkusuuntaan mahapuolella. Mutta ehkä tämä ongelma poistuu kun Mini-Hiiri taas kasvaa vähän ja toppahaalari ei ole enää niin järkyttävän suuri päällä - ja kesällähän asia on jo ihan eri muutenkin.

Kävimme seuraavanlaisen keskustelun tässä eräänä iltana saunassa. Pikku Hiiri: "Mitäs jos ei nyt tänä vuonna tärppää Mini-Hiirelle pikkusisarus, niin mennäänks me sit hoitoihin taas vai jätetäänkö sikseen? Voisin vaikka loppuvuodesta Mini-Hiiren 1,5-vuotisneuvolassa kysyä asiaa jos tarvii." Iso Hiiri: "No eiköhän me hoitoihin mennä." Pikku Hiiri: "Okei. Jospa se olis sit helpompaa toka kerralla, kun on jo tuo yksi lapsi josta huolehtia niin ei tarttis pyöriä niin paljon omien olojen ympärillä." Iso Hiiri: "Niin." Eli yritys on aloitettu virallisesti, tervetuloa Nano-Hiiri. Sa nähdä miten pian hurahdan pohtimaan oireita ja piinapäiviä, tuoreessa muistissa ne ainakin vielä on. Ja sit pitääkin alkaa hiljalleen totuttaa tiseään ajatukseen, että saatamme joskus olla kaksilapsinen perhe, mutta ei pidä unohtaa, että välttämättä emme koskaan ehkä olekaan sitä ja muistaa mustimpanakin kp1:nä arvostaa jo saamaamme pikkuista ihmettä.